Viime kesänä entisöin erään vanhan lipaston.Vanhasta hirvityksestä kuoriutui mustaksi petsattu hyvinkin hyväkuntoinen huonekalu.
No tuo kaappi onnistuikin ns. "vähän liiankin hyvin",olisin näet halunnut siihen jäävän vähän enemmän elämän jälkiä..
Mutta sitten siihen tämän kesän projektiin.Viime kesän lopulla löysin mummolani autotallin perukoilta vanhan klaffikaapin.Se oli melko kärsineen näköinen,ja aluksi mietitytti tuleeko siitä koskaan niin siistiä että sen esille kehtaisi laittaa..Myös mahdollinen kostuminen epäilytti.Autotallin lattia kun ei aivan kuivin ollut.
No pitkän rappaus ja hionta prosessin jälkeen kaappi alkoi kuitenkin jo näyttää pelastettavalta.Pieniä elämän merkkejä päätin siihen kuitenkin jättää.Mielestäni pienet kolot ja reijät kun antavat vaan enemmän luonnetta tavaroille.Muutenkin pidän ajatuksesta että huonekaluilla on ollut elämää jo ennen minua.Että niillä on se oma historiansa.Tästäkin kaapista äitini muisti lapsuudestaan vaikka minkälaisia tarinoita.
Maalaus prosessi ei ollut helpoin.Minä kun halusin että puunsyyt näkyvät mutta halusin myös että puunväri alla peittyy hyvin (vanha puu kun oli melkoisesti punertunut..),Nyt loputtomien maalaus sessioiden jälkeen alkaa kaapin pinta olemaan tyydyttävä.
Seuraavana olisi tiedossa vetimien etsintä ja myös jalat kaapille pitäisi saada aikaiseksi.Mikä tulee olemaan mielenkiintoista koska kaapissa on jalat joskus olleet mutta ei koskaan sinä aikana kun se on suvulleni kuulunut.Nyt onkin sitten kova miettiminen päällä mikä passaisi kaapin tyyliin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti